Arkisto avainsanalle ‘innovaatiojärjestelmä’

Murheiden maa

26.2.2014 Kirjoittanut Pertti Haaparanta

Maassa S teollisuuden osuus kokonaistuotannosta on laskenut jo pitkään, samoin myös keskeisten teollisuusalojen työllisten määräkin. Osa tuotantoa on karannut ulkomaille, S:n tuotannon kilpailukyky näytää heikolta, ja valtion velkakin on paisunut viime vuosina eivätkä poliitikot näytä kykenevän ongelmaa hoitamaan. S:n yritysjohtajat takertuvat vanhaan eivätkä kykene hyödyntämään uuden teknologian mahdollisuuksia, vaan rutisevat korkeista työvoimakuluista. Yksi maan suurimmista yrityksistä on ollut jo pitkään vaikeuksissa. (lisää…)