Arkisto avainsanalle ‘kaavoitus’

Yleiskaavalla pöhinää

12.11.2015 Kirjoittanut Marko Terviö

Suomeen mahtuu noin puoli kansainvälisen tason kaupunkia. Sellaista, joka pystyy joten kuten painimaan samoissa sarjoissa kuin Tukholma ja Kööpenhamina. Pyöristyyko se puolikas nollaan vai ykköseen voi pidemmän päälle olla kohtalonkysymys Suomen taloudelle. Yleiskaava on tärkein yksittäinen väline kaupungin kehittämisessä. Helsingin uusi yleiskaava saattaakin olla vuoden tärkein talouspoliittinen päätös Suomessa, koska rakennettua kaupunkia on vaikeampi muuttaa jälkeen päin kuin sote-rakenteita. Onneksi näyttää siltä, että oikeaan suuntaan ollaan varovaisesti menossa.

(lisää…)

Helsingissä asumisen hintapreemiosta

27.9.2013 Kirjoittanut Marko Terviö

Asuntojen hinnat ovat jo pitkään nousseet nopeammin Helsingissä kuin muualla Suomessa. Tämä johtuu siitä, että Helsingissä kysyntä kasvaa nopeammin kuin tarjonta. Asuntojen määrän kasvua rajoittaa rakennusmaa, jonka määrän kasvu on puolestaan kiinni kaupungin aiemmista poliittisista linjauksista. Pysyvästi korkeamman hintatason mahdollistaa se, että tarjonta ei reagoi hintaan: tuottajat eivät pysty luomaan lisää asuntotontteja, oli hintataso mikä tahansa, eikä nykyisten talojen tilalle saa rakentaa entistä korkeampia.

(lisää…)

Tiiviimpi rakentaminen lisäisi tuottavuutta ja hyvinvointia

18.7.2013 Kirjoittanut Niku Määttänen

Hesari julkaisi hiljattain (16.7.) ansiokkaan jutun tiiviin kaupunkirakenteen myönteisestä vaikutuksesta tuottavuudelle. Juttu perustui Heikki Loikkasen keväällä julkaisemaan raporttiin, jonka soisi kuuluvan kaikkien kaavoituksesta päättävien ihmisten kesälukemistoon.

(lisää…)

Älytön investointikatto

7.6.2013 Kirjoittanut Marko Terviö

Kaupunginsuunnittelulautakunta puolsi aiemmin tällä viikolla tunnelin rakentamista Sörnäisten teollisuusalueen alitse (linkki esitykseen). Tunneli mahdollistaisi esityksen mukaan 200 000 lisäneliötä asuntoja Kalasatamaan. Tunneli myös kasvattaisi aika monen muun asuntoneliön arvoa, kun suuri osa Kalasataman läpikulkuliikenteestä katoaisi maan alle. Ongelma on siinä, että tunnelin hinta-arvio on 160 miljoonaa euroa, ja se ei ehkä mahdu kaupungin investointikaton alle.

(lisää…)

Lisää rahaa omatoimisille rakennuttajille

5.5.2012 Kirjoittanut Niku Määttänen

Ilmoitus päivän lehdessä: Helsingin kaupunki vuokraa 61 pientalotonttia Alppikylästä omatoimisille rakennuttajille. Tontteja on kahta kokoa. Pienemmissä on rakennusoikeutta 160 kerrosneliömetriä, mikä mahdollistaa vielä reilusti enemmän asuinneliöitä. Vuosivuokra on aluksi 1 600 euroa ja vuodesta 2017 eteenpäin 30 % enemmän.

(lisää…)

Kantakaupungin kasvu voi nostaa asuntojen hintoja

29.4.2009 Kirjoittanut Marko Terviö

Uusien asuinalueiden rakentaminen Länsisatamaan ja Kalasatamaan saattaa nostaa asuntojen hintoja Helsingin kantakaupungissa - jos oikein hyvin käy.

Tavarasatamien siirryttyä Vuosaareen Helsingin kaupunki kaavailee tilalle uusia asukkaita: Kalasatamaan 17000, Jätkäsaareen 15000 ja Hernesaareen 4000. Helsinginniemellä on vastaavalla etäisyydellä tai lähempänä keskustaa tällä hetkellä noin 130000 asukasta, joten lisäystä on tulossa yli 25%.  Näin suuren positiivisen tarjontashokin voisi helposti luulla laskevan hintoja. Mutta edes hintavaikutuksen suunnan arvioiminen ei ole aivan yksinkertaista.

(lisää…)