Arkisto avainsanalle ‘pohjoismainen malli’

Ovatko pohjoismaat todella vähemmän innovaativisia kuin Yhdysvallat?

20.12.2012 Kirjoittanut Niku Määttänen

Pohjoismaita ihaillaan usein sillä perusteella, että ne onnistuvat yhdistämään korkean keskimääräisen elintason poikkeuksellisen tasaiseen tulonjakoon. Acemoglu, Robinson ja Verdier argumentoivat kuitenkin tuoreessa tutkimuksessaan ja VoxEU-kolumnissaan, että Pohjoismainen malli edellyttää suuria tuloeroja muualla. Elelemme mukavasti sen ansiosta, että amerikkalaiset  suurten kannustimien ja tuloerojen siivittäminä kehittävät meitäkin hyödyttäviä uusia innovaatioita. Amerikkalaiset eivät voi valita pohjoismaista mallia, sillä sen jälkeen kukaan ei veisi teknologista kehitystä eteenpäin.

(lisää…)