Arkisto avainsanalle ‘tulonjako’

Eläkeuudistus ja tulonjako

26.3.2014 Kirjoittanut Niku Määttänen

Julkisen talouden vahvistamiseksi tarvittavan eläkeuudistuksen suuntaviivat ovat selvillä. Jotta uudistuksella olisi merkittävä myönteinen vaikutus eläkejärjestelmän rahoitukseen, työuriin ja lopulta julkiseen talouteen, siihen tulisi sisältyä alimman vanhuuseläkeiän (tai ainakin ns. täyden eläkkeen ikärajan) nostaminen sekä osa-aikaeläkkeen ja työttömyysputken käytön rajoittaminen joko ikärajoja nostamalla tai etuuksia heikentämällä.

(lisää…)

Tehotonta ja epätasa-arvoista politiikkaa

26.8.2013 Kirjoittanut Niku Määttänen

Taloustieteilijät viittaavat usein tehokkuuden ja tulonjaon tasaamistavoitteen väliseen ristiriitaan (equity-efficiency tradeoff).[1] Erityisen usein se tulee esiin verotukseen liittyvissä kysymyksissä.

(lisää…)

Supertähtitalous

23.7.2013 Kirjoittanut Marko Terviö

Tässä esitelmä, jonka pidin viime lokakuussa Suomalaiselle Tiedeakatemialle. Sama kirjoitus löytyy myös Suomalaisen Tiedeakatemian vuosikirjasta 2012.

Oopperalaulaja Elizabeth Billington oli aikansa supertähti. Covent Gardenin ja Drury Lanen oopperatalot kilpailivat hänen kyvystään täyttää katsomot. Vuonna 1801 hänen tulonsa olivat yli 10 000 £, mikä vastasi noin 300 tavallisen työntekijän vuosipalkkaa.

(lisää…)

Kulutusverotuksen kiristäminen kurittaa varakkaita

15.9.2009 Kirjoittanut Niku Määttänen

Hallitus on linjannut siirtävänsä verotuksen painopistettä kulutusverotuksen suuntaan. Arvonlisäveroa tullaan luultavasti korottamaan ja mahdolliset veronalennukset kohdistetaan jatkossa työtulojen verotukseen.  Monet ovat tässä yhteydessä ilmaisseet huolensa tulonjakovaikutuksista. Huoli perustuu ilmeisesti ennen kaikkea siihen, että arvonlisäveroprosentti on sama pieni- ja suurituloiselle. (lisää…)