Hypyt on jo hypätty

15.9.2015 Kirjoittanut Pertti Haaparanta

Pääministeri Sipilän vaatima “tuottavuusloikka” suhteellisten yksikkötyökustannusten alentamiseksi on jo toteutunut: Suomen teollisuuden yksikkötyökustannukset suhteessa Saksaan teollisuuteen ovat kahdessa vuodessa enemmän kuin puolittuneet. Lue loput tästä kirjoituksesta »

Ruotsin malli

14.9.2015 Kirjoittanut Roope Uusitalo

Ruotsi on nykyään muodissa. Paitsi että ruotsalaiset pärjäävät paremmin jalkapallossa ja euroviisuissa menee länsinaapurin taloudessakin paljon paremmin. Näiden ikuisten hannuhanhien menestyksen salaisuutta on etsitty mm. joustavammista työmarkkinoista. Onkohan tarinassa perää.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

Elvytys vs. kilpailukykyloikka

25.8.2015 Kirjoittanut Niku Määttänen

Talouspoliittisessa keskustelussa asetetaan nyt usein vastakkain elvytys, eli verojen alentaminen tai julkisten menojen kasvattaminen, ja yritysten kansainvälisen kustannuskilpailukyvyn kohentaminen lähinnä työn hintaa alentamalla.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

Velkojen anteeksianto ei riko EU-sopimuksia

9.8.2015 Kirjoittanut Pertti Haaparanta

Kreikan kriisi on kirvoittanut erilaisia väitteitä EU-sääntöjen rikkomuksista, joille ei kuitenkaan löydy perusteita. Yksi näistä on, että EU-sopimukset kieltävät jäsenmaiden julkisten velkojen anteeksiannon, ainakin sellaisten, joissa velkaa ovat antaneet muut EU-maat tai instituutiot. Lue loput tästä kirjoituksesta »

Yhteishaku uusiksi

6.8.2015 Kirjoittanut Marko Terviö

Mekanismien suunnittelu on jo parin vuosikymmenen ajan ollut yksi taloustieteen antoisimmista tutkimusaiheista. Suomalainen esimerkki taloustieteen määritelmän mukaisesta mekanismista on toisen asteen koulutuksen yhteishaku, jolla peruskoulunsa päättävien koulupaikkatoiveet ja toisaalta koulujen valintakriteerit ja rajalliset paikat sovitetaan yhteen. Alvin Rothin uusi kirja (Who Gets What—and Why: The New Economics of Matchmaking and Market Design) on hyvä popularisointi sekä alan tutkimuksesta että sen käytännön sovelluksista—ja Roth on ollut vahvasti mukana molemmissa.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

Kreikka ei ole vararikossa, Troikka ei vain hyväksy omien toimiensa seurauksia

8.7.2015 Kirjoittanut Pertti Haaparanta

Kreikka ja Troikka ovat useaan otteeseen sopineet Kreikan lainojen ehtojen keventämisestä. Lainaehtojen keventäminen on kuitenkin täysin sama asia kuin lainojen anteeksianto, vaikka ne formaalisti erotetaankin toisistaan. Kreikan todellinen velkataakka on puolet nimellisestä, jos lainaehtojen keventäminen otetaan huomioon. Troikka harhauttaa EU-kansalaisia, koska se kieltäytyy hyväksymästä tätä, vaikka nykyisten kirjanpitosääntöjenkin mukaan sen pitäisi hyväksyä tosiasiallinen velkojen anteeksianto. Lue loput tästä kirjoituksesta »

Saskattaisiko vai itkettäisikö?

23.6.2015 Kirjoittanut Pertti Haaparanta

Saska Saarikoski (SS) käsitteli kolumnissaan (Kreikan kohtalo on Kreikasta kiinni, HS 11.6.2015) Kreikan kriisiä tavalla, jota on syytä kommentoida. Se oli hyvä esimerkki irrationaalisesta journalismista, jota näkee yhä enemmän. En ehtinyt kommentoida SS:n kirjoitusta tuoreeltaan, mutta sen jälkeenkin on samanlaista irrationalismia Suomenlahteen juoksutettu. Lue loput tästä kirjoituksesta »

Perheyritykset ja vallan periytyminen

17.6.2015 Kirjoittanut Marko Terviö

Yksi perheyritysten ominaispiirteistä on, että toimitusjohtajan pesti usein periytyy isältä pojalle. Monet kyvyt ovat osaksi periytyviä, mutta harvalla alalla on sukulaisuudella yhtä suuri merkitys. Eikä ihme: jos vaikka Suomen olympiajoukkueeseen valittaisiin vain aiempien olympia-urheilijoiden lapsia, niin menestys olisi varmasti nykyistäkin heikompaa. Toisaalta on tekijöitä, jotka voivat puoltaa johtotehtävien periytymistä juuri perheyrityksissä. Ehkä omistajaperheen lapsen on helppo vähitellen oppia juuri sen oman yrityksen asiat, jotka ulkopuolisen täytyy opetella kerralla alusta asti.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

Pitkän aikavälin talouskasvu Suomessa

10.6.2015 Kirjoittanut Ari Hyytinen

Talousennusteita ja -tutkimusta tekevät laitokset - Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA), Palkansaajien tutkimuslaitos (PT), Pellervon taloustutkimus (PTT), Suomen Pankki (SP), Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) - sekä Valtiovarainministeriö (VM) julkistivat  Jyväskylän yliopistossa järjestetyssä Taloustutkijoiden XXXII kesäseminaarissa pitkän aikavälin kasvuennusteensa Suomen taloudelle.

Pitkän aikavälin kasvuennusteet oli tällä kertaa pyydetty seuraaville kahdelle vuosikymmenelle: 2015-2025 ja 2026-2035. Lue loput tästä kirjoituksesta »

Kansantaloudellinen aikakauskirja 2/2015

7.6.2015 Kirjoittanut Ari Hyytinen

Kansantaloudellisesta aikakauskirjasta (KAK) on ilmestynyt uusi numero (2/2015). Siihen voi tutustua täällä.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

Kokeiluja ja kokeiluja

29.5.2015 Kirjoittanut Roope Uusitalo

Uuden hallitusohjelman mielenkiintoisia paloja tutkijan kannalta on kokeilukulttuurin edistäminen. Systemaattisen kokeilutoiminnan avulla pyritään mm. parantamaan julkisia palveluita. Kokeilujakin on kuitenkin kahdenlaisia. Toisten perusteella saadaan selville, miten hyvin politiikka toimii, toisten jälkeen joudutaan edelleen arvailemaan. Lue loput tästä kirjoituksesta »

Finanssipoliittinen taikatemppu

28.5.2015 Kirjoittanut Roope Uusitalo

Tammikuisessa talouspolitiikan arviointineuvoston raportissa usutimme uutta hallitusta tekemään ensitöikseen uskottavan aikataulutetun suunnitelman julkisen talouden sopeuttamiseksi. Samalla varoitimme, että liian nopea finanssipolitiikan kiristäminen kärjistää suhdannevaihteluita ja johtaa työttömyyden kasvuun. Vähemmän viisautta meillä oli kertoa, miten julkinen talous käytännössä saataisiin uskottavasti tasapainotettua suhdanteita kärjistämättä.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

Kaikki eivät kärsi?

27.5.2015 Kirjoittanut Pertti Haaparanta

Tuleva pääministeri on ilmoittanut, että uuden hallituksen toimista kaikki kärsivät. On yksi taho, joka ei kärsi nytkään, rahoitussektori tietenkin. Sen pitäisi kärsiä, siitä kärsimyksestä me muut hyötyisimme. Lue loput tästä kirjoituksesta »

Latvia ei ole Latvia

9.4.2015 Kirjoittanut Pertti Haaparanta

Latviasta näyttää tulleen leikkausten kannattajien viimeinen puolustuslinja. Mutta mitä Latviassa on oikein tapahtunut talouskriisin jälkeen? Latvian julkiset menot ovat kasvaneet melkoista vauhtia ja on siellä vähän elvytettykin. Lue loput tästä kirjoituksesta »

Ruotsi on elvyttänyt

7.4.2015 Kirjoittanut Pertti Haaparanta

Anders Borgin ja Juhana Vartiaisen muistio Suomen taloudesta on kirvoittanut keskustelua Suomen ja Ruotsin talouspolitiikkojen eroista. Yksi on jäänyt liian vähälle huomiolle: Ruotsin finanssipolitiikka on ollut elvyttävää samaan aikaan, kun Suomessa sitä on kiristetty. Lue loput tästä kirjoituksesta »

Elvytä, leikkaa, elvytä…

2.4.2015 Kirjoittanut Roope Uusitalo

Finanssipolitiikkaa koskeva keskustelu on tänä keväänä ollut poikkeuksellisen vilkasta. Varsinkin blogistikollega Pertti Haaparanta on Talous & Yhteiskunta -lehden artikkelillaan saanut aikaan melkoista pöhinää. Sotkeutumatta sen pahemmin tähän debattiin, yritän alla selventää sekaannusta, joka liittyy viime vuosien politiikkaan. Onko Suomessa harrastettu elvyttävää vai kiristävää finanssipolitiikkaa? Pidempi versio tarinasta löytyy talouspolitiikan arviointineuvoston tammikuisesta raportista.

Lue loput tästä kirjoituksesta »