Pitäisikö julkisen sektorin tukea yrittäjäksi ryhtymistä, yrittäjyyttä ja yrityksien toimintaa ja jos, niin kuinka?
William Kerr (HBS) ja Ramana Nanda (HBS) esittävät tuoreessa VoxEU-blog kirjoituksessaan “Picking the winning way: The right policy to support entrepreneurs“, että ehdottomasti väärä keino on se, että julkinen sektori pyrkii löytämään voittajayrityksiä tai -toimialoja ja kohdistamaan julkista tukea niille.
Eri puolilla Eurooppaa on esitetty valtiollisia tukipaketteja tuhkapilvien kurjistamille lentoyhtiöille. Perusteluna on käytetty mm sitä, että poikkeuksellinen luonnonkatastrofi ei saisi ajaa lentoyhtiöitä konkurssiin, niiden toiminta kun on Euroopalle tärkeää. Joka tällaiseen argumentin nielaisee uskoo väärään analogiaan - siihen että yritys on ikään kuin ihminen ja että konkurssi on ikään kuin kuolema.
Kuten kaikki tietävät, Kreikan julkinen talous on epätasapainossa. Mutta kuinka pahasti se on epätasapainossa ja miten sitä arvioidaan?
Suomen Pankin viestintäpäällikön Mika Pösön Vieraskynä-kirjoitus tämän päivän Helsingin Sanomien taloussivuilla kannattaa lukea. Kirjoitus on lyhyt ja selkeä kuvaus siitä, miksi lyhyimmät euribor-korot ovat EKP:n ohjauskorkoja alhaisempia ja miten pankkien poikkeuksellinen likviditeetinkysyntä (ja keskuspankkien viimeaikaiset toimet finanssikriisin ratkaisemiseksi) ovat vaikuttaneet euribor-korkojen määräytymiseen.
Mielenkiintoista on myös pohtia, miten euribor-korkojen poikkeuksellisen alhainen taso vaikuttaa siihen, kuinka korkojen aikarakennetta (eli ns. tuottokäyrää) pitäisi tulkita.
Rahoituskriisin seurauksena on ehdotettu – syystäkin – mitä erilaisempia sääntelyjärjestelmän uudistuksia. Viimeisimpänä Englannin keskuspankin pääjohtaja Mervyn King esitti, että tavallisia talletuksia vastaanottavien pankkien sijoitustoiminta tulisi rajata vain turvallisiin ja likvideihin arvopapereihin. Näin syntyisi eräänlainen ”kapea pankki” (narrow bank), joka olisi turvallinen ja joka tarjoaisi kuluttajille ja yrityksille vain peruspankkipalvelut, kuten talletus-, maksuväline- ja maksujenvälityspalvelut.
Vaikka kapea pankki kuulostaa varsin yksinkertaiselta ratkaisulta rahoitussektorin vakausongelmiin, se ei ole ongelmaton ehdotus. Tämä Tuomas Takalon kanssa yhteistyössä laadittu kirjoitus pohtii, miksi ei.
Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen yhteenlaskettu pääoma oli lokakuussa 52 miljardia euroa (ks. Finanssialan keskusliiton tiedote). Kotitaloudet ja yhteisöt ovat palanneet ja palaamassa rahastosijoittajiksi, sillä esimerkiksi ns. nettomerkinnät kotimaisten osakerahastojen rahasto-osuuksiin ovat olleet positiivisia kuluvan vuoden alusta asti.
Sijoittajien kannattaa olla valikoivia sijoitusrahastoja valitessaan ja peruskriittisiä niiden tuottamia tuottoja arvioidessaan. Myös sijoitettujen varojen perään kannattaa katsoa, useammastakin syystä.
Kuinka makrotaloudelliset uutiset välittyvät rahoitusmarkkinoilla muodostuviin hintoihin? Reagoivatko esimerkiksi valuuttamarkkinat positiivisiin makrotaloudellisiin uutisiin eri tavoin kuin negatiivisiin uutisiin ja riippuuko markkinareaktioiden suuruus siitä, kuinka taloudessa yleisemmin menee?
Esimerkiksi näitä kysymyksiä on tutkittu tänään tarkastetussa KTM Helinä Laakkosen väitöskirjassa.
Finanssikriisi on kääntänyt ainakin pari vuosikymmentä jatkuneen sääntelyn purkamistrendin. Vaaditaan sääntelyä, joka puuttuu finanssimarkkinoiden toimintatapaan sekä määrittelee keskeisten instituutioiden (erityisesti keskuspankkien) roolin uudelleen.
Vaikka taloudellinen ilmiö on osittain uusi, niin sääntelyn tarve voidaan ymmärtää vanhojen oppien avulla. Ainakaan tässä suhteessa talousteoria ei ole epäonnistunut.
Neuvostojärjestelmän romahdettua kapitalismille vaihtoehtoisten järjestelmienkin suunnittelijat hyväksyvät ajatuksen (kilpailullisista) markkinoista talouden pohjana. Kysymys, onko markkinatalous mahdollinen ilman kapitalismia, on ajankohtainen, onhan nykykriisikin osoitus siitä, että vallitsevassa järjestelmässä on ongelmia. Tähän vastaamiseksi täytyy kysyä, mitä kapitalismi on. (lisää…)
Kansantaloustieteen professori Paul Krugman (Princetonin yliopisto) sai vuonna 2008 Nobelin taloustieteen palkinnon aluetaloustieteellisistä ja kansainvälistä kauppaa koskevista tutkimuksistaan.
Krugman on aktiivinen kirjoittaja ja esiintyjä, joka ottaa hyvin aktiivisesti kantaa taloustieteen tilaan ja harjoitettuun talouspolitiikkaan esimerkiksi roolissaan New York Times -lehden kolumnistina. Kenellekään on tuskin yllätys, että läheskään kaikki taloustieteilijät eivät ole yhtämieltä kuvasta, jonka Krugman antaa modernista taloustieteestä, saati hänen talouspoliittisista suosituksistaan.
Yksi talouspolitiikan suurista ongelmista on se, että valtiolla on kyky tehdä lyhyellä aikavälillä taloutta kohentavia mutta pidemmän päälle haitallisia toimia. Perinteisesti tärkein näistä tempuista oli kyky painaa rahaa. Painotuoreilla seteleillä voi ostaa äänestäjille kaikenlaista kivaa - lasku lankeaa vasta myöhemmin laukkaavan inflaation muodossa. (Keskivertoäänestäjä kun seuraa enemmän lompakkoaan kuin M2:ta.) Modernimpi versio tästä tempusta on suhdannetilanteeseen nähden liian alhaiset ohjauskorot.
Talouden elpymisestä on saatu jo useita merkkejä. Lyhyet markkinakorot ja siten monia asuntovelallisia kiinnostavien asuntolainojen viitekorot ovat kuitenkin yhä ennätyksellisen alhaalla.
Lyhyet markkinakorot eivät voi enää laskea merkittävästi, joten asuntolainojen viitekorkojen tulevaan kehitykseen liittyvä epävarmuus on epäsymmetristä: Viitekorkoihin ja asuntolainan viitekoron valintaan liittyvä riski ei niinkään ole lyhyiden viitekorkojen nousun mahdollisuus vaan se, milloin niiden nousu alkaa ja kuinka nopeasti ne nousevat kun nousuun käännytään.
Meneillään oleva talouskriisi on nostattanut kaikenlaista ja kaikentasoista keskustelua kriisin syistä. Yksi keskustelun valtaväylä mystifioi velan osuuden kriisin syntyyn. Tutustuakseni taloustieteen ulkopuolella käytävään keskusteluun kävelin tänään Akateemiseen Kirjakauppaan tutustuakseni toimittaja Timo Harakan kesällä ilmestyneeseen kirjaan “Luoton loppu”. (lisää…)
Yhtenä syynä kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden ongelmiin ja näin ollen käsillä olevaan laskusuhdanteeseen on pidetty uusien rahoitusinstrumenttien monimutkaisuutta. Selvää ei kuitenkaan ole, mitä tällä monimutkaisuudella lopulta tarkoitetaan ja miksi se on ongelma.
Suomessa on viime aikoina keskusteltu paljon ns. pikavipeistä. Pikavipillä tarkoitetaan lyhytaikaista, vakuudetonta kulutusluottoa.
Otin osaa tähän keskusteluun sanomalehti Keskisuomalaisessa kirjoituksella “Keneltä pikalainojen ottajia suojellaan?“. Päädyin kirjoittamaan aiheesta, koska tähänastinen julkinen keskustelu pikalainoista on ollut varsin yksipuolista. Se on ollut lähinnä pikalainojen tarjoajia ja erityisesti näitä uusia luottotuotteita joko suoraan tai epäsuorasti jollain tavoin syyllistävää. Muitakin näkökulmia asiaan kuitenkin on.